Tavoitteellisten pentujen harrastusvalmiudet
Tavoitteellisten pentujen kurssilla harjoitellaan taitoja, joita tarvitaan monen eri harrastuslajin pohjaksi. Tehdään pennuille sopivia tokotaitoja, kehonhallintatemppuja, kohdentamista nenä- ja tassukohteeseen, ohjaajasta irtoamista, tutustutaan erilaisiin alustoihin ja sopiviin agilitytelineisiin, opetetaan pentu oivaltamaan itse ja tarjoamaan käytöksiä, harjoitellaan oman vuoron odottamista ym. harrastuskoiran vaatimia perustaitoja, jotta pennun kanssa on kiva lähteä jatkamaan harrastusuraa pidemmälle. Kurssilla saa myös perustietoa koiran kanssa harrastamisesta, miten harrastuskoiraa huolletaan treenin aikana ja millaisia käytäntöjä lajitreeneissä noudatetaan.
Kurssille voi tulla myös oppimaan uutta ja tutustumaan samalla eri lajeihin, jos koiran oma harrastus on vielä hukassa.
Kurssin kesto 5 kertaa
Kurssin hinta 80e
Kurssipaikka Koirakoulu Fiiliksen halli osoitteessa Valimontie 4. Seinäjoki
Ilmoittautuminen minna@koirakoulufiilis.com