Pennun tutustuttaminen maailmaan

Pennun luonne
Se, minkälaisen pennun olet saanut, vaikuttaa paljon sen sosiaalistamiseen. Arkuus on hankalin luonteenpiirre ja monien käytösongelmien taustalla, joten jo pentua harkitessa, tutustu vähintään sen molempiin vanhempiin ja koko sisarkatraaseen. Älä ota pentua, jos vanhemmissa on arkuutta, ne eivät anna koskea itseensä tai tule häntä heiluen luoksesi tervehtimään. Pentu on harvoin molempien vanhempien "keskiarvo" ja muistuttaa usein joko isäänsä tai emäänsä. Arkuus koiran luonteessa altistaa sen ahdistukselle ja stressille, eroahdistukselle, ihmispelolle, ääniarkuudelle ja koirapelolle.. Kaikki nämä käytöksen murheet vaativat paljon lisäkoulutusta ja aikaa omistajalta. Arkuus ja pelko on lähes aina aggressiivisen käytöksen takana. Rohkea ja reipas pentu, joka tutustuu innoissaan uusiin koirakavereihin, ihmisiin ja suhtautuu mielenkiinnolla ympäristössä oleviin asioihin on yleensä helppo ja mukava kouluttaa.

Sosiaalistamiskausia on koiran kasvaessa useampi, varhaisia ja myöhäisiä vaiheita. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki asiat mihin pentu on menestyksekkäästi tutustutettu sosiaalistamiskauden ollessa auki, se pitää aikuisenakin normaalina ja tavallisena (ei pelkää, eikä reagoi)

Kasvattajan työ
Koiran kasvattajan tehtävä on terveiden pentujen tuottamisen ja niistä rahan ottamisen lisäksi myös varmistettava omalta osaltaan mahdollisimman hyvin, että koiranpennuista kasvaa mukavia kotikoiria. Monella rodulla (esim paimenkoirat) ensimmäinen sosiaalistumiskausi umpeutuu jo alle 8 viikon iässä, mikä tarkoittaa sitä, että jos pennut ovat siihen asti nähneet pelkästään kasvattajan kotia ja kotipihaa ja tottuneet vain "kodin ääniin ja meillä käyviin vieraisiin ihmisiin" voi ongelmia tulevaisuudessa tulla. Kasvattajan tehtävä on aloittaa pentujen sosiaalistaminen ja viedä niitä 4-5 viikon iästä lähtien emän kanssa vierailemaan erilaisiin paikkoihin, jossa ne oppivat tutustumaan uusiin ympäristöihin,  ihmisiin, muihin eläimiin ja asioihin. Tämä helpottaa suunnattomasti pennun sopeutumista elämään uudessa kodissaan. Etenkin, jos pentujen emä suhtautuu asioihin hyvin, se näyttää omalla mallillaan pennuille, miten asioihin reagoidaan. On myös hyvä, jos kasvattaja suostuu nykyisen 7 viikon luovutusiän sijaan luovuttamaan pennut vasta 8 viikkoisina. Silloin emä on ehtinyt opettaa niille jo esim puruvoiman käytön rajoittamista näykkiessä. Mieti tarkasti millaiselta kasvattajalta pennun ostat, jos haluat mukavan kotikoiran suht helpolla koulutuksella.

Maailmaan tutustumaan jo ennen ekoja rokotuksia
Vieläkin kuulee sellaista ajatusta ihmisten suusta, ettei pentua voi viedä kotia ja kotipihaa kauemmaksi ennen kun se on saanut ensimmäiset rokotukset. Jos pentu on kotimainen pentu ja sen emä on asianmukaisesti rokotettu, se on saanut vasta-aineet emältään eikä ole mitään syytä pitää pentua maailmalta pimennossa, ellei mitään tautiepidemiaa ole alueella liikkeellä. Tärkeimmät viikot pennun elämässä jatkuu vielä uudessa kodissa 12viikkoiseksi asti ja myöhäinen sosiaalistamiskausi 16 viikkoiseksi asti. Tämän jälkeen sosiaalistamiskaudet alkavat olla ummessa eikä neljän kuukauden iän jälkeen voida enää ottaa takaisin näitä pennun elämän tärkeitä viikkoja. Moni huomaa pennustaan yhtäkkisen käytöksen muuttumisen kun se täyttää 4kk, viimeistään 5kk:den iässä. Alkaa "mörköikä", joka päättää pennun sosiaalistamiskaudet. Pennusta tulee ympäristöä kohtaan epäileväisempi ja se haukkuu ulkona pimeällä puskille ja postilaatikoille. Hyvin sosiaalistetulta pennulta kausi menee ajan myötä ohitse muutaman viikon kuluessa, kunnes pentu itsenäistyy kovasti 6kk:den iän jälkeen. Jos pentua ei ole sosiaalistettu ennen mörkökauden alkua, se jatkaa haukkumista ja rähinöintiä asioille, joihin sitä ei tutustutettu onnistuneesti alle 4kk:den iässä. Tämä johtuu usein pelosta, joka tuo koiran päivittäiseen elämään ahdistusta ja stressiä, joka johtaa usein laajempiin käytöksen ongelmiin ja koiran ylikierroksilla oloon.

Onnistunut sosiaalistaminen
Etenkin, jos pennun luonteessa havaitsee arkuutta, on sen sosiaalistaminen tehtävä taidolla. Ensinnäkin on tunnistettava milloin pentu jännittää ja pelkää. Pentu usein vain jähmettyy, passivoituu paikoilleen tai painautuu syliin tai nurkkaukseen. Pennun pelko on harvemmin suurieleistä. Myös "ilopissailu" johtuu pelosta: tällainen koira ei ole aidosti iloinen vaan mielistelee henkensä kaupalla pelottavaa kohdetta, että säilyisi hengissä. Jos koira pissuilee omaa perhettä tervehtiessä, se todennäköisesti on ollut edes hieman ahdistunut yksinolosta tai sillä on ristiriitainen suhtautuminen omistajaan joka on ehkä joskus tullut kotiin huonolla tuulella tai harmistunut koiran touhailuista poissaolon aikana. Koira voi olla herkkä ja lukea omistajan tunnetilan vaikka tämä ei sanoisi tai tekisi mitään suurieleistä. 

Onnistunut sosiaalistaminen on pennun tukemista ja jännityksen huomaamista. Jähmettynyttä pentua ei lykätä vieraiden syliin tai anneta niiden koskea pentuun ennen kun se on itse osoittanut lähestymisen aikeita. Vieraille murisevan koiran luottamus vieraisiin ihmisiin on rikottu jo pentuna, silloin kun se ei ollut vielä kykenevä puolustautumaan. Jokainen pennun tapaama ihminen pitäisi tutustumisen jälkeen olla pennun mielestä hänen suurin ystävä -siitä tiedämme että tilanne ratkesi oikein. Jos pentu ei itse juokse heti häntä heiluen vieraiden luokse, ei siihen silloin vieraat myös koske. Parasta on kun alusta asti vieraat ovat välinpitämättömiä, kunnes pentu haluaa itse tutustua.

Pennun on hyvä saada tutustua myös mahdollisimman monenlaisiin koiriin ja näissäkin tilanteiden pitäisi ratketa aina positiivisesti. Pentutreffeistä on alkanut monen pennun koirapelko kun rajumpien pentujen on annettu jahdata ja ahdistella jännittävää pentua ja pentu on jätetty tilanteessa ilman omistajan tukea. Näissäkin on koko ajan tarkkailtava leikin kulkua ja pennun täytyy ottaa itse kontaktia muihin koiriin ja olla selkeästi iloinen porukassa. Jos tilanne on jotain muuta, pentusi on muiden jahdattavana, istuu selkä seinää vasten nurkassa tai on jatkuvasti selällään muiden pentujen riepoteltavana tai tuolin alla tai pyrkii pois tilasta, saa se muista koirista vain huonon kokemuksen ja sillä on avuton olo. Etsi tällaiselle pennulle rauhallisia leikkikavereita, jotka eivät heti juokse läpsimään sitä tassuillaan. Jo yhdet huonot pentutreffit tai koirapuistokokemus voi pilata paljon pennun tulevasta suhtautumisesta muihin koriin. 

Vaikka pennulla saakin olla kivaa muiden koirien kanssa, on tarkkailtava myös ettei sen kierrokset nouse tappiin ja ettei se jää endorfiinikoukkuun toisten koirien suhteen. Jos pentu jahtaa muita läkähdyksiin asti ja sen leikkiä on vaikea keskeyttää ja se juoksee hullun kiilto silmissä muiden perässä on hommaa järkevä rajoittaa. Pentu oppii vain nostamaan ylikierrokset toisista koirista ja siitä tulee "narkkari" joka toisen koiran nähdessään kiihtyy ja jos se on remmissä, oppii myös turhautumaan ja huutamaan toisten koirien perään, jos ei pääsekään leikkimään niiden kanssa. Suljetussa tilassa järjestettyjä riehumishetkiä parempia tilanteita on viedä pentu muiden koirien kanssa metsään tai pellolle lenkkeilemään irti niin, että koirilla on välillä esimerkiksi rauhallisia nuuskimishetkiä muiden koirien kanssa eikä koko aikaa vain leikitä. Pennun on hyvä saada tutustua mahdollisimman paljon aikuisiin järkeviin koiriin, jotka opettavat pennulle leikkimisen rajoittamista. Myös muihin lemmikkieläimiin, kissoihin, hevosiin yms. pentu on hyvä totuttaa rauhallisesti mikäli on mahdollista että sen täytyy myös aikuisena tulla näiden kanssa toimeen.

Ympäristöt, tilanteet, paikat ja äänet ovat vielä yksi aihepiiri, johon pentua täytyy totuttaa. Ympäristökoulutukseen kuuluu se, että pentu oppii olemaan avoin eri ympäristöjä kohtaan niin, ettei se aikuisena pelkää ulkomaailmaa. Pennun kanssa on hyvä kyläillä ystävien luona mahdollisimman monessa paikassa, jolloin sisätilat tulevat tutuksi. Nämä ovat yleensä pennuille helppoja ensimmäisiä kohteita. Jos asut kaupungissa, on ulkona paljon asioita joihin pentu täytyy totuttaa. Alle nelikuisen pennun kanssa lenkkeillään rauhallisemmilla alueilla, joissa on tarpeeksi etäisyyttä autoteihin ja meteliä pitäviin lumiauroihin, rekkoihin, mopoihin tms. Ei viedä sitä kohteiden lähelle, ettei se vahingossakaan säikähdä niitä. Taas täytyy palata pennun pelon ilmenemismuotoihin, sillä vain pentua lukemalla voi tietää miten lähelle kohteita voi mennä:

Pentu ilmentää pelkoa:
- jähmettymällä, kieltäytyy liikkumasta 
-painautumalla nurkkaan, sivuun tai omistajan jalkojen taakse piiloutumalla
-ylikierroksille menemällä, hössöttää, on mahdoton
-puree remmiä (ei aina pelkoa, mutta liittyy ylempään kohtaan)
-mulkoilee ja katselee poispäin vuorotellen
-jähmettyy tuijottamaan kohdetta
-korvat takana
-haukkuu kohteille
-yrittää poistua
-suu kiinni, ei hengitä, ei haistele
-ei saa kontaktia, on passiivinen, ei syö nameja..
-panikoituu
-pennulla menee suunnattomasti aikaa palautua kokemuksesta

Tilanne pennulle OK:
-liikkuu rennosti eteenpäin
-haistelee ja tutkii ympäristöä
-katsoo kohteita hetken pidempään kiinnostuneesti
-syö nameja, leikkii, ottaa kontaktia ihmiseen
-on samanlaisessa mielentilassa kuin "kotonakin"

Moni uusi pennun omistaja vie pennun lenkille jalkakäytävälle heti, ennen kun pentu on:
1. totutettu kunnolla remmiin ja remmillä ohjaamiseen
2. ennen kun pentu on saanut tutustua jalkakäytävällä vastaan tuleviin asioihin rauhassa ja etäältä
3. ennen kun sen osaamistaso ihmisen lähellä pysymisessä ja omaan nimeen reagoimisessa on tarpeeksi vahva, jotta pennun liiallisen huomion voi esimerkiksi ohitustilanteessa saada pois kohteesta. 
4. ennen kun on edes tutustunut pentuun ja tietää mitkä ovat sen tavat jännittää ja koska se on rento

Sosiaalistamisessa voidaan ruokaa käyttää apuna, jotta tilanteista saadaan pennulle vielä miellyttävämpi kokemus tai saadaan ohjattua sen liiallista intoa poispäin kohteesta. Makupalojen käyttö on aran koiran kanssa tärkeää, mutta makupalat eivät saa silti mennä koiran mielentilan lukemista tärkeämmäksi. Ahne pentu, joka pelkää, saattaa syödä nameja, mutta jos se silti pelkää samaan aikaan ei se opi tilanteesta mitään hyvää. Makupalat voi olla reitti saada pentu pitämään kohteesta tai paikasta, mutta tilanteen täytyy kuitenkin ratketa niin, että pentu ei enää loppuvaiheessa tarvitse nameja, vaan alkaa aidosti rentoutua. Jos näin ei tapahdu ollaan liian vaikeassa paikassa tai liian lähellä pelottavaa kohdetta.

Parempi elämä
Koiran elämästä tulee kauttaaltaan parempi kun se ei pelkää ympäristöään, eikä jännitä muita koiria tai ihmisiä ja se voidaan ottaa moniin paikkoihin mukaan. Rohkeasti ympäristöönsä suhtautuva koira ei yleensä tunne tarvetta rähjäillä ohimeneville tai olla ylikierroksilla ulkoillessa. Se pystyy aidosti rentoutumaan lenkillä eikä kisko täysiä kotiinpäin. Vaikka koiran luonteessa olisi arkuutta, se voi oppia elämään luottavaisesti, kun omistaja on sen tukena ja se tietää miten voi selviytyä jännittävistä tilanteista ja ettei sitä ikinä laiteta sille liian vaikeaan ja ahdistavaan paikkaan. Kun koira on oppinut koiran kieltä ja tulkitsemaan muiden erinäköisten koirien eleitä, se pystyy rähjäämisen sijaan kommunikoimaan niiden kanssa normaalisti. Sosiaalistamisen lisäksi ja tueksi tulee tietysti vielä tapakasvatukselliset asiat, jotka helpottavat koiraa ymmärtämään mitä ihminen siltä milläkin käskyllä haluaa. 
Jos olet ottamassa pentua tai sinulla on nyt pentu, niin varaa ensimmäisiksi kuukausiksi paljon aikaa pennun kanssa tekemiseen ja näkemiseen. Pennun kanssa kannattaa ottaa aikaa 3-4 kertaa viikossa siihen, että nähdään ja koetaan uusia asioita. Yksi kokemus viikossa ei valitettavasti riitä. Pennulla täytyy olla myös normaalia koti-iltoja, että se saa palautua kunnolla uusista kokemuksista, jolloin ei ole hyvä ihan joka päivä viedä pentua kyläilemään.
MINNA NISKALA