Pentujen leikkikerho
Pentujen peuhaushetket ovat parasta sosiaalistamista toisiin koiriin. Leikkimismahdollisuus olisi kuitenkin tärkeä järjestää ilman rajoittavia hihnoja, jotta leikki olisi mahdollisimman vapaata. Etenkin talviaikaan voi olla vaikea järjestää pennulle leikkikavereita ja kohtaamisia eri näköisten koirien kanssa. Pentujen leikkiä kuuluu ihmisten valvoa, ujoja pentuja täytyy tukea ja päästää niiden luokse vain rauhallisesti lähestyviä toisia pentuja. Rajummin painivat pennut yleensä löytävät leikkikerhossa toisensa ja pääsevät päästelemään höyryjä pois. Leikkikerho ei ole pentujen sekamelska, vaan kaikille pyritään löytämään sopivaa leikkiseuraa, että huonoilta kokemuksilta vältyttäisiin.
Kesken leikin pidetään pissatauko, jonka jälkeen omistajan ja koiran välinen rauhoittumis- ja kontaktihetki.
Leikkikerhossa voi käydä kunnes pentu on 6kk:den ikäinen. Jos pentu on jo venähtänyt murkkuikäiseksi muille pullistelevaksi häiriköksi, niin silloin on parempi opetella kuuliaisuutta toisten koirien läsnäollessa jollain muun tyyppisellä kurssilla. Jos koiran luonteen sopivuus leikkikerhoon mietityttää, niin kysy ilmoittautuessa lisäohjeita.
Alle 3 kuiset pennut opettelevat leikkimistä myös pentujen eskarissa.
Koiran ikä: 3kk-12kk
Kurssin kesto: 5 kertaa 30min
Kurssin hinta: 35e
Ilmoittautumiset: minna@koirakoulufiilis.com